Heidi's profileMeidän touhujaPhotosBlogListsMore ![]() | Help |
|
March 28 Suussasulava sitruspiirasTulipa juuri mieleen, että laitanpa tänne taas ohjeen eilen tekemästäni piiraasta joka on mielestäni tosi hyvä, ja sopii pääsiäiseen...Valmistuu vajaassa tunnissa...
Pohja:
1 Pkt pakaste murotaikinaa
Täyte:
3 dl vettä
3 keltuaista
n. 1 dl sokeria
1 rkl sokeria
1 rkl voita
4 rkl maizena
½ sitruunan kuori raastettuna
1 sitrunan mehu
Marenki:
3 valkuaista
1 dl sokeria
Valmistus:
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen
Valmista ensin täyte. Sekoita kaikki ainkset pinnoitetussa kattilassa. Kuumenna koko ajan sekoittaen. Anna kiehua pari minuuttia. Jäähdytä.
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan haarukalla reikiä. Paista noin kymmenisen minuuttia eli kunnes pohja on saanut vähän väriä.
Levitä jäähtynyt kiisseli pohjan pälle. Valmista marenki. Sekoita valkuaiset kovaksi vaahdoksi lisää sokeri muutamassa erässä. Levitä luskian avulla kiisselin päälle. Paista vielä 6-8 minuuttia, nin että marenki saa kauniin vaaleanruskean värin pintaan.
Tarjoa jäähtyneenä jälkiruokana tai kahvipöydässä. Myös lasten suosikki! pikkuhiljaa kotiuduttuJa seuravaksi alkaakin synttärirumba. Sunnuntaina menossa kummitytön 7-vuotis synttäreille. ( Onnea Sofia!
Sitten siitä seuraavalla viikolla onkin sitten Jeminan 3-vee synttärit. Nyt pitäis jo alkaa pohtimaan ja suunnittelemaan, että minkälaista kakkua sitä tekisi...
Eilen tilasin itselleni kaikkea kivaa leivontaan liittyvää Confetti:n nettisivuilta.
Laitanpa kuvaa keittiöstä...Kyllä siellä kelpaa kokkailla. Saareke on ihan ehdoton!
Paljon on vielä laitettavaa, jotenkin en vaan ole enään siitä inspiraatiosta saanut kiinni. Tuo yksi huone pitäisi tuolta saada raivattua jokseenkin tyhjäksi, mikä tuntuu aivan mahdottomalta!
Toivottavasti saan huoneen kuntoon ennen synttäreitä..Tupaantuliasetkin olisi tarkoitus järjestää samana päivänä sitten kun syntymäpäivät on. Kertaheitolla kaikki pois päiväjärjestyksestä, niin sitte ei tarvitse stressata enempää. Kun on ollut tuota taipumusta siihen, että juhlat venyvät, ja venyvät, ja venyvät.....Ei nyt, kiitosta vaan, Siitä tulee kauhee olo, kun pitää vaan koko ajan höslätä ja passata. Ei siinä mitään, ettenkö tykkäis järjestää ja laittaa, mutta siinä vaiheessa kun pitää vielä kolmatta päivää kestittää, niin tulee joku raja vastaan.
Kovasti olen miettinyt, että pitääkö tuota Jeminaa virpomaan laittaa...Ymmärtäisköhän tuo siitä vielä mitään??? No sitä voi tässä vielä pohdiskella...Nyt pitää taas siivota. Sitä kun saa tehdä joka päivä, jos haluaa että kämpää on edes jotekin siistissä kunnossa.
Aurikoisia kevätpäiviä kaikille! March 22 kuvia uudesta kodistaTässä pari kuvaa uudesta kodistamme...Laitan lisää, kunhan vähän siivoilen.... March 19 muuton jälkilöylyissä...Jaa...Nyt on sitten oleskeltu jo kaksi yötä täällä uudessa kämpässä.
Itse olen ihan poikki...
Tuntuu jotenkin olo kauhean väsyneeltä...Sain kuin sainkin kaikki tavarat pakattua sen puolentoista päivän aikana.
Muuttoporukka oli mahtavaa ja TODELLA tehokasta. Tunnissa oli edellinen asunto tyhjennetty...Siis mielettömän nopeasti...koska sitä tavaraa kumminkin oli....
Nyt oon pari päivää yrittänyt saada tavaroita jotenki paikoilleen...Homma vaan alkaa tympimään, kun itse joutuu lähes kaiken tekemään..
Mutta ei pitäisi valitta kun uuteen pääsee..Ja tänään palkitsin itseni uudella imurilla.
Kelpaa siivoilla...
Laittelen kuvia tuonnempana...Kunhan saisin noita verhoja laitettua ikkunoihin.... March 16 muutto edessä...Ihanaa...ja samalla kamalaa.
Olen koko päivän pakkaillu tavaroita. Ja tuntuu, että loppua ei näy lainkaan.
Onneksi ei tarvitse koko kämppää saada heti tyhjäksi, on kuun loppuun asti aikaa...
Tuntuu ihan epätodelliselta. Mä olen niin odottanut tätä muuttoa.
Jatkan sitten toiste...tekemistä on paljon vastaleivottu....Mmmmm.... Nyt meillä tuoksuu vastaleivotut kaurakeksit...Kaivelin tuossa kaappeja ja ajattelin, että mitähän sitä tekis, kun halusin jotain leipoa. Silmääni sattui hedelmäinen kauramysli-paketti, jota kukaan ei tunnu meidän perhessä syövän. Siitä syntyi sitten idea, että taidanpa kokeilla, että millaisia kaurakeksejä niistä syntyy...Ja täytyy sanoa, että ovatpa vallan mainioita. Ei ne perinteisistä juurikaan poikkea, nyt on vaan seassa jotain kuivahedelmä palasia, eikä niitäkään juuri huomaa. Pistetäänpäs ohjetta, josko joku tahtoo kokeilla... 250g voita 3 dl sokeria 3dl vehnäjauhoja 4dl kauramysliä 2 tl leivinjauhetta 1dl maitoa Valmistus; 1. Vaahdota rasva ja sokeri. 2. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi maito. 3. Nostele taikinasta lusikalla nokareita pellille. Muista jättää tilaa ympärille kun ne leviää paistuessaan 200 asteessa noin 6 minuuttia Anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua, että ovat rapeita. Ja tässäpä vielä kuva "luomuksista". Itse tykkään tehdä vähän normaalia isompikokoisia... Hyviä leivontahetkiä kaikille ja uskaltakaa kokeilla jotain uutta!
auriko paistaasiis aivan ihanaa...aamulla kun heräsin ja kurkkasin ikkunasta ulos niin tulin heti iloisemmaksi.
aurikohan se siellä paisteli niin lämpimän näköisenä.
muutenkin on ahkera olo. perjantaina olin tyttöjen kanssa siivoamassa 4 tuntia uudella kämpällä. nyt on makuuhuoneet ja kylppär/sauna puhtaana. kodinkoneetkin tulivat silloin, hyvällä säkällä muutetaan ensi viikonlopuna! JIPIII !!!!
pakkaamistakin olen aloitellut, keittiöstä on jo kolme kaappia tyhjänä...hyvältä näyttää.
mutta, tää jää nyt tällaiseksi lyhyeksi jutuksi, pitää tota pikkusta tossa alkaa vahtimaa.
Aurinkosta sunnuntaita! March 09 kevään harmautta.Nyt se kevät taitaa sitten tehdä tulojaan...Ilma näyttää kovin ankealta, vettä sataa ja on muutenkin harmaata.
Se on taas viikonloppu edessä. Suunnittelin tuossa, että pitäisi varmaan lähteä siivoamaan sinne meidän uudelle kämpälle. Jotenkin vaan pitäisi saada tsempattua. Tytöt saa luvan tulla mukaan, ei viitsi koko ajan tuota mummoa vaivata lastenhoidolla. Jeminakin kun on niin hankala nykyään, uhmaikäinen kun on.
Katselen juuri ikkunasta postinjakajaa...ei meinaa autolla päästä laatikkolle, kun on niin loskaista..
Mahdankohan itsekään tuosta autolla pois päästä ??
Tuntuu taas että en millään meinaa herätä tähän päivään..Ei auta muu kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä tositoimiin !!
Ensimmäiseksi soitan miehelle, että muistaa tuoda pahvilaatikoita..Pitää ihan oikeasti alkaa pakkaamaan, siis IHAN OIKEASTI! (Ja tämä komennus oli minulle itselleni suunnattu.) March 07 Syöttötuolin uusi elämä....Ja tästä rakkaat ystävät, on syntymässä lastenhuoneeseen veikeä tuoli.
Minuun iski tuhoamisvimma ja päätin, että nyt vanha syöttötuoli saa lähteä.
Sitten siinä vaiheessa, kun olin saanut alaosan purettua hoksasin, että siitähän syntyy mainio tuoli
jonne jopa meidän yksivuotias pääsee itse näppärästi istumaan!
En tehnyt muuta kun nappasin tuon eturistikon pois, ja nyt olis sitten tarkoitus tuota ehostaa
maalaamalla.
Vaikka itse sanonkin, niin tosi hauskan tuolin sain aikaiseksi.
Varmasti joku muukin on joskus saman idean hoksannut, nyt oli sitten minun vuoroni Viimeisimpiä askartelujaAjattelin, että laitan nyt sitten heti tänne niitä kuvia mun askarteluistani, kun vielä tätä intoa riittää. Laitan ne ihan tuonne kuva-arkistoihin otsikolla "Askartelut" Sen verran kerrottakoon, että noi puiset laatikot ja kukkaruukku on tehty perinnemaaleilla ja krakleerausaineella, joita minä olen ostanut Tarjoustalosta. ja nallet on maalattu akryyliväreilä ja yksi on tehty servietti-tekniikalla. Että semmoisia, kauhen kivaa noita on tehdä. Pitää varmaan lähteä Tiimarista hakemaan lisää maalattavaa!! March 06 hih...Jaa-a. Muiden blogien inspiroimana ajattelin sitten palata omani pariin vain huomatakseni, että on vierähtänyt melkein vuosi viimeisimmästä merkinnästäni tänne.
On aika "pyyhkäistä pölyt" ja palata sorvin ääreen..
En edes yritä muistella vuoden varrella tapahtuneita asioita ja on sellaisia jotka haluaakin unohtaa.
Tällä hetkellä kaikki on ok. Uusi kämppä on kodinkoneita vailla valmis, eli kohta olisi muutto edessä.
Olen aivan INNOISSANI!
Laitan kyllä kuvia sitten uudesta kodista kun se on siivottu ja kalustettu.
Kaikkein eniten odotan omaa saunaa. Ollaan viime vuoden toukokuusta asuttu kaupungin vuokratalossa,
jossa valitettavasti ei ole saunaa, mutta kylpyamme kylläkin, ja siitä on tullut nautittua.
Olen taas innostunut tuosta askartelemisesta, ja on tullut väkerrettyä kaikennäköistä ja intoa riittää vielä.
Se on kevättä rinnassa
Laitan tonne vähän kuvia, ihan vaan tästä lähi kuukausilta, ei jaksa noita vanhoja selailla.
Niin ja tämän uuden innoituksen myötä toivon että saan tänne todella jotain joskus kirjoiteltua...
|
|
|