Heidi's profileMeidän touhujaPhotosBlogListsMore ![]() | Help |
|
January 27 tehovaihetuntuu, että tänään olen saanut taas kaikenlaisia EI pakollisia tehtäviä tehtyä. Järjestelin kenkäkaapin. Pari muovikassia lähti roskiin. Kaameessa kunnossa olevia kenkiä, minkä ihmeen takia niitä on edes säilytetty, ihan loppun käytettyjä.
Ja sitten kohtuullisen kokoinen paperikassi täynnä tyttöjen pieniä, hyväkuntoisia kenkiä ystävälle jakoon. Katsokoon niistä parhaat ja tehköön lopuille mitä ei huoli, mitä lystää. Minä kovasti säilyttänyt silloin Joonasta odotellessa. Jos olis tyttö tullut, mutta poikahan sieltä, joten mitäpä niitä enään säilömään. Ei siinä, hyviä kenkiä, osa käyttämättömiä.
Eli lopputulos, kaapissa paljon tilaa uusille kesäkengille =)
Sitten siirtelin hiukan naulakoita ja lisäilin pari pientä nuppia isännän työvaatteille....Ja nyt maalaamaan lastenhuoneen uudet taulut. Tai no mitä niissä mitään maalaamista, kun tuolla sabluunalla teen samanlaiset taulut, kuin millä yksi seinä on tehty. Vastaväreillä vaan =)....
Julian synttäreitäkin olen jo kovasti suunnitellut. Taas olen kaikkia kivoja ideoita löytänyt. Nyt pitäisi vaan päättää, että mitä niistä toteuttaa =) January 20 hernerokkaa siis siitä on varmaan vuosia, kun olen viimeksi tehnyt hernekeittoa sillain KUNNOLLA. Eli herneet on liotettu jne. Mulla on tuolla pakkasessa joulukinkkua valmiiksi paloiteltuna, ja kun ei tullut heti loppiaisena (tai niihin aikoihin) tehtyä hernekeittoa, kuten olin suunnitellut, niin teinpä nyt. Ja hyvää on! Kummastuttaa tuo hobbarin toiminta. Nyt oli tullut viestiä, että pahoitellan paketin viipymistä jne...Eihän nuo olleet edes ilmoittaneet, että kyseinen paketti tulee viivästymään. Yleensä nuo postimyyntifirmat laittaa viestiä jos tuote esim tilapäisesti loppu jne. *pyörittelee päätään* No, nyt ne kengät on sieltä nyt sitten tulossa, vaikka ilmoitin haluavani rahat takaisin. Ihme toimintaa! Tulkoon sitten, kumminkin niitä tarvitsen...Olisin ne kyllä muualta sitten hakenut.... perrr....poltin tässä kieleni....kuumaa keitoa =) Tää on nyt poikkeus mun normi salaattidieettiin, mutta pakko maistaa perinteistä hernekeittoa! Joonas on tuolla sen näköisenä, että ei olis poikaa pitkään aikaan pesty...Syötin äsken jotain kalamössöä ja nyt se on pitkin naamaa ja rinnuksia =) No, jahka saan itse syötyä, niin lähdetään vaatteidenvaihtoon... January 19 suututtaa tilasin parisen viikkoa sitten hobbarilta lenkkarit, jotka on nyt tulematta. ärsyttää. Mä kun maksoinkin ne heti pois... No, pistin postia ja sanoin, että rahat takaisin. piste! ärsyttävää! Pitää joni laittaa hoitamaan tuta meidän pöytäjuttuakin nyt eteenpäin. Pitäs joku arvio nyt jostain firmasta ottaa ja ilmoittaa se sitten sinne yritykselle, niin lähtee homma taas rullaamaan eteenpäin.. Eilen lähdettiin luistelemaan, mistä nyt ei sit tullut yhtikäs mitään! Joni kun pelas poikien kanssa lätkää, niin mun olis pitäny kaikkia kolmea muksua siinä paappoa. ei siitä tullut mitään. Joonas pelkäs aivan vietävästi sitä kiekkojen pauketta. Huusi vaan, ja Julia huusi, kun ei pysynyt yksin oikee pystyssä ja Jemina narisi kun ei osannut yksin liikkua eteenpäin...Yritä nyt siinä sitten...Vissii 10 minuuttia oltiin jäällä, sit mä pakkasin lapset autoon ja lähdin kahville =) Nyt pyykkien kimppuun. Piipahdettiin lauantaina pikareissu mökillä...otin kaikki maholliset pyykit matkaan sieltä. Hiiret oli kakkinu sinne sun tänne. Ovat joka paikan siellä kolunneet, paisi kaappien sisustat =) January 16 vielä tahtoa riittää eli 16 päivää olen nyt tätä dieettiäni noudattanut. olen syönyt jos jonkinmoisia salaatteja ja vihanneksia. lihaa tietty myös. mutta en noita pottuloisia jne. ja vielä jaksaa porskuttaa! ajattelin asian nyt niin, että veljentyttären synttärit lähenee, niin siellä annan itselleni luvan pikku siivun kakkua ottaa =) loppujen lopuksi tää on ollut tosi helppoa. se on vaan tuosta itsekurista kiinni. vaikka ollaan ulkonakin käyty syömässä, niin salaattilinjalla olen pysynyt. nykyään saa joka paikassa niitä salatteja, nin ei ole mikään ongelma. raxissa odotin, että alkais tekemään pahaa, kun muut ympärillä mässää pizzaa, mutta eipä mua haitannu. hyvä minä! January 12 hyviä uutisia saan korvaukset tuosta meidän ruokapöydän korjauttamisesta =) eikä tarvinnut edes taistella asiasta. olen erittäin tyytyväinen =) January 11 jemina ja suksethipheijaa, nyt ne vihdoin löytyivät...ai että mitkä? no jeminalle monot suksiin. sukset kun ovat sellaisilla vanhoilla(!!) siteillä. eli tänään kokeiltiin ekaa kertaa suksimista tuossa kadulla. ihan hyvin ensikertalaiseksi =) ja itse ostin luistimet, maksoi jopa 2 euroa! ajattelin kokeilla keskiviikkona, kun poijjaat on menossa kiekkoilemaan. olen viimeksi yläasteella luistellut. eli meno voi olla huvittavaa =) eka kerta suksilla sitten kokeillaan January 08 leivontaa dietin lomassajuu, niin se vaan on, että vaikka en nyt itse mitään herkkuja syö, niin leivottava se on vaan kumminkin. kauheasti teki mieli tehdä dallaspullia, mutta eipä mulla sitten ollut maitorahkaa. sitruunan makuista tuorejuustoa kyllä, joten siitä sitten muoksimaan jonkinlaista ohjetta. no, ensin pullataikinat kohoomaan, ja sitten soveltamaan dallaspullien täyteohjetta.. Pullien väliin tuli lopulta; n. 50g juoksevaa margariinia n 1/2 dl sokeria 1 muna 1/2 purkkia sitruunatuorejuustoa n. 1/2 dl vaniljakreemijauhetta (vähän niinku maun mukaan) Tämä täyte riitti mulla yhteen kaulittuun levyyn (1/4 litran pullataikinasta) Eli ohje kannattaa tehdä kaksinkertaisena puolen litran pullataikinalle. Syntymässä myös kanelikierre-solmu pullia (hassu, taisin keksiä nimityksen ihan itse ?? =) ) Kuvat tulee perästäpäin...jahka tuotokset paistuvat... par peruspullaa ja....
itse en siis ole 8 päivään syönyt mitään makeaa/suolaista herkkua, en perunaa, pastaa enkä riisiä. Vain vihanneksia, hedelmiä, salaattia ja lihaa. juomana kivennäisvesi pääasiallosesti. hiukan juustoja (kevyt sellaisia) olen myös syönyt. lenkille kun tästä vielä pääsis, niin tuloksia toivottavasti alkaa syntymään! January 03 kakku muistotilaisuuteentässä tämä kakku jonka tein muistotilaisuuteen. välissä mansikkamousse ja 4 marjan hillo päällä vispikermaa ja sokerimassaruusuja. itse en edes yritä enään väkertää niitä itse, vaan painan silikonimuotilla. meinasi vispin kanssa tulla hätä käteen (oli kevyt versio) kun ei meinannut pysyä kakun päällä. onnekis löytyi kaapista perus vispikermaa, niin sillä jämäköityi. toiveesta koristelu pidetty suht simppelinä. uusi vuosi uudet kujeethep, kolme päivää ilman minkäänlaisia herkkuja.(kumminkin joka päivä mässytellyt vaikka mitä) pääasiallesesti ruokkinut itseni erilaisilla salaateilla ja ruisleivällä. nyt vaan toivon, että tää juttu pitää..Joulusta asti itseni psyykkasin tulevaan, toivoen, että se pieni nappi tuolla pääkopassa loksahtaa kohdalleen. jos olen aikoinani lopettanut tupakanpolton, niin kyllä mä tähänkin pystyn!!! yksi paha tässä on, että olen tunnesyöjä. pitänee siis toivoa, että mieli on tyytyväinen =) lenkkeily on saanut odottaa, on taas aika rankka flunssa iskenyt. aamulla kävin 14 asteen pakkasella heittämässä koiran kanssa puolentunnin kierroksen, joka taisi kummallekin olla ihan tarpeeksi. äsken oli pakko nukkua, vaikka minä en mitään torkkuja ottele kesken päivän. oli nimittäin niin kuumeinen olo kuin vaan olla voi, mutta ei mulla sit kumminkaan lämpöä ollut. lihakset on ihan sökönä, joka paikkaa särkee. tuntuu että pää on sullottu täyteen limaa ja toinen korva on jatkuvasti lukossa. näinhän mulla olikin tarkoitus tämä uusi vuosi aloittaa. aamulla oli haikea hetki. tein kakun ystäväni siskon muistotilaisuuteen, jonka kävin heille sitten viemässä. ekaa kertaa vissiin sillai tuli itsellekin oikeesti paha mieli tapahtuneesta. kieltämättä tippa linssissä lähdin ajelemaan kotia kohti. kohta menen saunaan parantelemaan olojani. pyykkivuori tuossa odottaa vielä selvittäjäänsä. miten kummassa niitä kertyykin aivan älytön määrä??? |
|
|